Miten käsitellä syyllisyyttä itsemurhan jälkeen?

Syyllisyys on lähes universaali reaktio läheisen itsemurhaan. 'Olisinko voinut estää?' ja 'Miksen huomannut?' ovat kysymyksiä, joita lähes kaikki jälkeen jääneet käyvät läpi. On tärkeää ymmärtää: itsemurha on monitekijäinen tapahtuma, jonka syitä yksittäinen ihminen ei voi kontrolloida. Syyllisyys vähenee ajan myötä, mutta ammattiapua kannattaa hakea, jos se hallitsee ajattelua.

Pitääkö lapselle kertoa, että kyseessä oli itsemurha?

Kyllä, ikätasoisesti. Valehteleminen tai asian piilottaminen aiheuttaa enemmän haittaa kuin totuus. Alle kouluikäiselle voi sanoa: 'Isän mieli oli niin sairas, että hän kuoli.' Kouluikäiselle ja nuorelle voi kertoa rehellisemmin, korostaen että itsemurha johtuu sairaudesta, ei rakkaudenPuutteesta. Tärkeintä on viesti: 'Se ei ollut sinun vikasi.'

Miten puhua itsemurhasta muille?

Päätä itse, kenelle ja mitä kerrot. Et ole velvollinen selittämään kuolinsyytä kenellekään. Jos haluat puhua avoimesti, voit sanoa: 'Hän teki itsemurhan.' Suoruus vähentää häpeää ja antaa muille luvan reagoida aidosti. Jos et halua kertoa, riittää: 'Hän kuoli äkillisesti.' Kumpikin vaihtoehto on kunnioitettava.

Läheisen itsemurhan jälkeen – suru, syyllisyys ja selviytyminen

Q: Mistä saa vertaistukea?

Surunauha ry on suomalainen järjestö, joka tarjoaa vertaistukea itsemurhan kautta läheisensä menettäneille. MIELI ry järjestää sururyhmiä ja tarjoaa kriisipuhelimen (09 2525 0111). Seurakunnat järjestävät sururyhmiä. Verkossa toimii vertaistukiryhmiä ja foorumeita. Vertaistuki on tutkitusti erityisen tärkeää itsemurhasurussa.

Q: Onko itsemurha perinnöllistä?

Itsemurha ei ole perinnöllinen. Mielenterveysongelmat (masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö) voivat olla perinnöllisiä, ja ne ovat itsemurhan riskitekijä. Mutta riskitekijä ei ole kohtalo. Jos perheessä on itsemurhia, mielenterveyden hoitaminen on erityisen tärkeää – mutta se ei tarkoita, että kohtaloa ei voisi muuttaa.

Suru, jolla ei ole vertaista

Läheisen itsemurha on yksi raskaimmista menetyksistä, joita ihminen voi kohdata. Se on äkillinen, selittämätön ja jättää jälkeensä kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia.

Itsemurhan jälkeinen suru eroaa muusta surusta: siihen liittyy syyllisyyttä, häpeää, vihaa ja loputon "miksi". Nämä tunteet ovat normaaleja, vaikka ne tuntuvat musertavilta.

Tämä artikkeli on kirjoitettu jälkeen jääneille -- teille, jotka jäitte.

"Miksi?" -- kysymys, johon ei ole vastausta

Ensimmäinen ja hallitsevin ajatus on lähes aina: miksi?

Miksi hän teki sen?
Miksi juuri nyt?
Oliko jokin, mitä en nähnyt?
Olisiko joku voinut estää?

Vastauksia ei yleensä löydy -- ainakaan tyydyttäviä. Itsemurha on monitekijäinen tapahtuma, johon vaikuttavat mielenterveysongelmat, elämäntilanne, biologia ja hetken impulsiivisuus. Yksittäinen syy harvoin selittää kaiken.

Vastauksen etsiminen on normaalia. Se on osa suruprosessia. Mutta on tärkeää hyväksyä myös se, ettei kaikkeen saa vastausta -- ja se ei ole sinun vikasi.

Syyllisyys

Normaali mutta ei oikeutettu

Lähes jokainen itsemurhan kautta läheisensä menettänyt kokee syyllisyyttä:

"Olisinko voinut estää?"
"Miksen soittanut sinä iltana?"
"Näin merkkejä mutta en toiminut."
"Viimeinen keskustelumme päättyi riitaan."

Syyllisyys on normaali reaktio, mutta se ei ole oikeutettu. Et ole vastuussa toisen ihmisen päätöksestä. Ammattilaiset -- psykiatrit, psykologit, kriisityöntekijät -- eivät aina pysty estämään itsemurhaa, vaikka heillä on koulutus ja työkalut. Sinä, läheinen ihminen, et olisi voinut kantaa sitä vastuuta.

Miten käsitellä syyllisyyttä

Puhu ääneen. Syyllisyys pienenee, kun sen sanoo ääneen turvalliselle ihmiselle.
Kirjoita. Kirjeet vainajalle, joissa purat syyllisyyttä, ovat terapeuttisia.
Vertaistuki. Muut jälkeen jääneet ymmärtävät tämän tunteen tavalla, johon kukaan muu ei pysty.
Ammattiapua. Terapeutti auttaa erottamaan rationaalisen ja emotionaalisen syyllisyyden.

Häpeä

Itsemurha on yhä tabu, vaikka avoimuus on lisääntynyt. Moni jälkeen jäänyt kokee häpeää:

Häpeää siitä, miten läheinen kuoli
Häpeää siitä, ettei "estänyt"
Pelkoa muiden tuomiosta
Halua piilottaa kuolinsyy

Häpeä ei ole sinun kannettavasi. Itsemurhaan kuolleen läheinen ei ole epäonnistunut. Itsemurha on seurausta sairaudesta -- aivan kuten sydäninfarkti tai syöpä.

Viha

Viha on yllättävän yleinen tunne itsemurhan jälkeen -- ja sen tunteminen on sallittua:

Viha vainajaa kohtaan: "Miten saatoit tehdä tämän meille?"
Viha hoitojärjestelmää kohtaan: "Miksi häntä ei autettu?"
Viha itseä kohtaan: "Miksen tehnyt enemmän?"
Viha Jumalaa tai kohtaloa kohtaan

Viha on surun ilmenemismuoto. Se ei tarkoita, ettet rakastaisi vainajaa. Se tarkoittaa, että menetys sattuu niin paljon, että keho etsii kanavaa kivulle.

Puhuminen ja avoimuus

Kenelle kertoa?

Päätös kuolinsyyn kertomisesta on sinun. Vaihtoehtoja:

Avoimesti: "Hän teki itsemurhan."

Vähentää häpeää
Antaa muille luvan reagoida aidosti
Avaa mahdollisuuden todelliseen tukeen

Osittain: "Hän kuoli äkillisesti."

Suojaa yksityisyyttä
Riittää useimmissa tilanteissa

Molemmilla on paikkansa. Lähipiirille avoimuus usein helpottaa, etäisille tuttuille ei tarvitse selittää.

Lapsille kertominen

Lapselle on tärkeää kertoa totuus ikätasoisesti:

Alle kouluikäiselle: "Isän mieli oli niin sairas, ettei hän jaksanut enää elää ja hän kuoli."
Kouluikäiselle: "Äiti teki itsemurhan. Se tarkoittaa, että hänen mielensä oli niin sairas, ettei hän nähnyt muuta vaihtoehtoa. Se ei ollut kenenkään vika."
Nuorelle: Rehellisesti ja avoimesti. Korosta: itsemurha johtuu sairaudesta, apua saa hakea, tunteista saa puhua.

Tärkeimmät viestit lapselle:

Se ei ollut sinun vikasi.
Hän rakasti sinua.
On ok olla vihainen, surullinen, hämmentynyt.
Apua saa ja pitää hakea, jos on paha olla.

Erityispiirteet suruprosessissa

Traumaperäinen stressi

Itsemurhan jälkeinen suru sisältää usein traumaattisia elementtejä:

Toistuvia mielikuvia kuolinhetkestä tai löytämisestä
Painajaisia
Ylivireytta tai turtumusta
Välttämiskäyttäytymistä (paikat, muistot)

Jos nämä oireet jatkuvat yli kuukauden, kyseessä voi olla traumaperäinen stressireaktio, joka vaatii ammattiapua.

Pitkittynyt suru

Itsemurhasurussa riski pitkittyneeseen suruun on keskimääräistä suurempi. Pitkittyneessä surussa:

Akuutti suru ei lievene 12 kuukauden jälkeen
Arki ei palaudu toimivaksi
Menetys hallitsee ajattelua päivittäin

Pitkittynyt suru on diagnosoitu häiriö, johon on tehokas hoito -- mutta se vaatii ammattiapua.

Tuki ja apu

Kriisiapu (heti)

Kriisipuhelin: 09 2525 0111 (24/7)
Päivystävä kriisikeskus omassa kunnassa
Hätänumero 112 jos on välitön vaara

Vertaistuki

Surunauha ry -- Suomen ainoa järjestö, joka on keskittynyt nimenomaan itsemurhan kautta läheisensä menettäneisiin. Vertaistukiryhmät, tapahtumat, verkkomateriaali.
MIELI ry -- Sururyhmät, kriisipuhelin, verkkotuki.
Seurakunnat -- Sururyhmät, sielunhoito, diakoniatyö.
Verkkovertaistuki -- Foorumit ja chat-ryhmät.

Ammattiapua

Traumaterapia -- erityisen tärkeää, jos löytämiseen liittyy traumaattisia muistoja
Suruterapia -- surukeskeinen terapia, joka on tutkitusti tehokas
Lääkäri -- uni-, ahdistus- tai masennuslääkitys voi olla tarpeen akuutissa vaiheessa

Käytännön asiat

Käytännön järjestelyt itsemurhan jälkeen ovat samat kuin muissakin kuolemantapauksissa. Poliisi tutkii itsemurhan aina -- tämä on rutiininomaista eikä tarkoita, että omaisia epäiltäisiin.

Ajalle

Itsemurhan jälkeinen suru on pitkä matka. Se ei tarkoita, ettet selviydy -- se tarkoittaa, että matka vaatii enemmän aikaa ja tukea.

Vuosien päästä menetys on yhä osa sinua, mutta se ei enää hallitse jokaista päivää. Muisto muuttuu -- kivusta ikäväksi, ikävästä kiitollisuudeksi niistä hetkistä, joita saitte jakaa.

Lue myös surun vaiheista ja surun tukipalveluista.

Läheisen itsemurhan jälkeen – suru, syyllisyys ja selviytyminen | Muistovalkea